Karkkiretket: München

Aina ulkomailla täytyy tutkia karkkitarjonta. Paljon matkustavana olen oppinut, että Suomessa karkin saatavuus ja valikoima ovat poikkeuksellisen hyviä. Etenkään lakua ja salmiakkia ei ole saatavilla juuri missään muualla, mitä nyt Tanskassa, jossa laki sallii vieläkin tujummat mustat herkut kuin täällä. 

Viime viikolla kävin Münchenissä Etelä-Saksassa. Olen käynyt siellä muutamia kertoja ennenkin, viimeksi kymmenen vuotta sitten. Muistan kaupungin etenkin ihanista jäätelöannoksista, joita sai joka ikisestä ravintolasta ja kahvilasta. Ikävästi juuri tämä asia oli muuttunut: kunnollisen jäätelöannoksen löytäminen oli hankalaa. Ja kun vihdoin löytyi, tarjoilija unohti tuoda minun annokseni. Herkkuja tällä reissulla silti riitti.

Hengailimme koko loman, neljä päivää kaupungin keskustassa. En nähnyt ainuttakaan karkkikauppaa. Karkkia myydään ruokakaupoissa, apteekeissa, tavarataloissa ja - tämä oli yllättävää - lelukaupassa. 

Lelukaupassa myytiin Haribon karkkipusseja ja Kinder-munia. Aikuisille suunnatuilla osastoilla oli enimmäkseen suklaata ja vain vähän mitään muuta. Ilmeisesti Saksassa aikuiset syövät suklaata ja muut karkit ovat lasten juttu. Laku ja salmiakki ovat lääkkeitä, koska niitä näkee lähinnä apteekissa. Paikallisia erikoisuuksia ovat suklaiset onnenleppäkertut ja Mozartin kuulat. Jälkimmäiset kuuluvat tarkkaan ottaen Itävältaan, mutta sehän ei ole kovin kauakana Münchenistä. 

Mielikuvani saksalaisesta suklaasta liittyy vahvasti halpoihin suklaajoulukalentereihin ja Kinder-muniin. Ennen matkaa minulle selvisi, että Kinder on saksalainen vain nimeltään ja muuten italialainen tuote. Halpojen joulukalenterien suklaa on niin pahaa, ettei sitä tee mieli.  Ennakkoluuloisena ostin nytkin pääosin sveitsiläistä suklaata, joka oli siellä huomattavasti edullisempaa kuin Stockmannilla. Ei se Sveitsikään kauas Münchenistä mene, ehkä tuotteet voi laskea paikallisiksi. 

valkosuklaalla kuorrutetut mansikat

Kesän paras herkku ovat valkosuklaamansikat. Luokittelen ne karkiksi, vaikka joku voisi nimittää niitä leivonnaisiksi. Ne eivät ole halpaa herkkua, koska mansikat ovat aika kalliita ja valkosuklaata kuluu paljon. Onneksi muutama riittää koko perheelle, koska niitä ei välttämättä ole pakko syödä monta (itse olen tosin joskus syönyt koko lautasellisen eikä tehnyt tiukkaa).

Suomessa olen nähnyt näitä ihanuuksia myytävän vain Iittalassa Kultasuklaan tehtaanmyymälässä ja Prahan torilla. Sekä Iittalassa että Prahassa tulee käytyä niin harvoin, että  olen havainnut helpommaksi tehdä niitä itse. Enää ei tosin tarvitse, koska viisivuotias tyttäreni on varsin oppinut tämän välttämättömän taidon. Minun tehtäväni on enää suklaan sulatus.

"Mutta mä en tykkää valkosuklaasta", sanoo moni, kun levitän valkosuklaamansikoiden ilosanomaa. Ei se mitään, en minäkään. Hyvä, että silti annoin niille tilaisuuden. Näitä herkkuja voi toki tehdä muustakin suklaasta, mutta yksinkertainen totuus on, että mikään muu ei maistu yhtä hyvältä. Pehmeän makea valkosuklaa maistuu täydelliseltä mehukkaiden, aavistuksen kirpeiden mansikoiden kanssa.

Ohje on helppo. Sen ainoa haaste on suklaan sulattaminen, mutta sen kyllä oppii. Oma suosikkini valkosuklaista on Pandan valkosuklaa (tätä blogia pitäessäni olen havainnut, että Panda taitaa ylipäätään olla suosikkini karkkimerkeistä). Varmaan joku muukin merkki käy.

Valkosuklaamansikat eivät ole kovin kauniita, joten ei kannata hermostua, jos ne ei saa niistä sileitä ja tasaisia. Onneksi maku ratkaisee.

Noin kahtakymmentä valkosuklaamansikkaa varten tarvitset:
yhden levyn valkosuklaata
kaksikymmentä tuoretta mansikkaa

Tee näin:
1. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Kannattaa sulattaa ensin vain vähän ja sitten lisäillä suklaata sitä mukaan kun sulatus etenee. Sulamista odotellessa voit perata mansikat.
2. Vuoraa lautanen valmiiksi leivinpaperilla. Näin mansikat eivät tartu kiinni lautaseen, vaan kaikki suklaa irtoaa nautittavaksi.
3. Pyörittele mansikat yksitellen sulassa suklaassa. Itse olen kokenut, että paras tapa onkia mansikat pois on aasialainen syömäpuikko tai grillivarrastikku,  mutta luulen että muitakin ratkaisuja voi helposti keksiä, jos on yhtään luova. Asettele lautaselle.
4. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Ei haittaa, vaikka aikaa menisi kauemminkin.

Karkkijäätelöt

Kesällä syön vähemmän karkkia kuin muina vuodenaikoina. Se johtuu siitä, että syön niin paljon jäätelöä. Nämä kaksi herkkua ovat myös erinomainen yhdistelmä. Tavallisesta vaniljajäätelöstä tulee taivaallista, kun siihen murskaa vähän Turkin pippureita. Nykyään kaupasta saa käsittääkseni myös valmista turkinpippurirouhetta, joten murskaamisen vaivalta voi säästyä. 

Markkinoilla on jäätelöitä, joiden innoittajana ja myyntivalttina on jokin karkki. On esimerkiksi Omar-, Pätkis-, Salmiakki- ja Turkin pippuri -jäätelöä. Karkkiharrastelijana olen tietysti maistellut näitä, vaikka en kaikkia. 

Pandan Lakumix-jäätelössä appelsiinijäätelö on kuorrutettu punaisella ja mustalla kuorrutteella. Seassa on lakritsikastiketta. Punainen kuorrute on vähän mitäänsanomatonta, mutta kokonaisuutena pidin tästä jäätelöstä paljon. Se erottuu hyvällä tavalla muusta tarjonnasta. Myös Pandan Lakupala-puikko on yksi suosikeistani, mutta ei erikoisuutensa vaan tavallisuutensa vuoksi. Se maistuu vahvasti lakulta niinkuin odottaa sopii. 

Odotin Omar-jäätelöltä paljon, mutta se olikin pettymys. Jäätelön seassa olevat karkinpalat saisivat olla isompia, että ne tuntuisivat suussa. Samoin kävi Omar-munkin kanssa, kauan odotettu elämys jäi varsin latteaksi. Sisus ei maistunut eikä tuntunut Omarilta, vaan pelkältä löllöltä sokerilta.

Pätkis-jäätelö taas yllätti myönteisesti. Minttu maistuu sopivan voimakkaasti. Pätkis ei kuulu suosikkikarkkeihini, joten tässä jäätelö oikeastaa ylittää alkuperäisen karkin. Aina kaupassa käydessäni himoitsen uutta pakettia. Tämä on huomattavasti parempi minttu-suklaajäätelö kuin Marianne-puikko, joka puikkomuotonsa ansiosta kuitenkin sopii hieman paremmin esim puistossa syötäväksi. 

Fazerin Salmiakki-puikko on ihana. Siinä ei ole salmiakkista vain jäätelö, vaan myös kuorrutus. Se ei silti pääse aivan samalle tasolle kuin ehdoton suosikkini Tyrkisk Peber- eli turkinpippurijäätelö, jossa on rouheisen kuorrutteen lisäksi superherkullinen salmiakkisydän. Onneksi näitä myydään nykyään myös yksittäin. Ennen oli aina ostettava koko 12 kappaleen pakkaus. Tietäähän sen, miten siinä kävi. 

Karkkilakko

Olen ollut karkkilakossa varmaan tuhat kertaa. On ollut monenlaisia syitä. Joskus olen halunnut laihduttaa, joskus muuten vain kilvoitella. Joskus olen syönyt niin paljon karkkia, että tauko on tuntunut jopa houkuttelevalta. 

Olen pystynyt olemaan ilman karkkia jopa pari kuukautta. Sitten on tietysti ollut ne tuskalliset raskausajat, jolloin en ole saanut syödä lakua ja salmiakkia yli yhdeksään pitkään kuukauteen. Muutenkin silloin sai syödä vain hyvin vähän makeaa, mikä oli mälsää. 

Karkittomuus ei ole aiheuttanut minussa huomattavia muutoksia. En ole muuttunut rauhallisemmaksi, pirteämmäksi enkä oikein laihemmaksikaan. Olen aina keksinyt karkin tilalle jotain muuta naposteltavaa, esimerkiksi pähkinöitä - jotka lihottavat vielä karkkiakin enemmän. Sokerinhimoni ei ole kadonnut, vaan olen odottanut lakon päättymistä kuola valuen ja sen koitettua vetänyt niin suuren satsin niin nopeasti, etten ehkä kehtaa myöntää. Joka yö olen nähnyt unia vain yhdestä asiasta: karkista. 

Tällä hetkellä en ryhtyisi karkkilakkoon. Olen päättänyt olla itselleni kiva, koska elämässä on muutenkin niin paljon epäkivaa. Kohtuullisesti nautittuna karkeista ei ole kellekään haittaa, vaan yksinomaan iloa itselleni. En kaipaa kilvoittelua, vaan enemmänkin armoa itseäni kohtaan. 

Ehkä joskus vielä menen karkkilakkoon, mistä sitä tietää. Silloin en suutu itselleni, jos jostain syystä houkutus voittaa itsekurin. Ei se ole niin vaarallista, kunhan pysyy kohtuudessa.

Hullut sekoitukset

Minulla on tapana käydä kaupassa heti aamusta, samaan aikaan aamuvirkkujen mummojen kanssa. Silloin kaupoissa on tilaa ja rauhaa. Tämä on erityisen hyvä tapa alennusmyyntien, kuten vaikka Stockmannin Hullujen päivien aikaan. Eilenkin kävin siellä ja ostin kaikenlaista jonottamatta sekuntiakaan. Asiakkaita oli vain vähän ja oletetun ruuhkan varalta palvelevia kassoja oli huomattavasti normaalia enemmän.

Hulluilla päivillä oli paljon valinnanvaraa karkkiharrastajallekin. Oli muun muassa ihanaa suklaata, Vanhoja autoja, Kuovolan lakua ja niitä ihania Pandan englanninrakeita, joita hehkutin pääsiäispostauksessani. Aamulla minulla on yleensä eniten nälkä, joten sorruin turhankin moneen ostokseen. 

Tarjolla oli myös valmiita irtokarkkipusseja. Ne olivat hyvin halpoja. Suuresta laarista minä onnistuin nappaamaan juuri viallisen kappaleen. Vika oli se, ettei pussi ollut kiinni, mutta minä huomannut sitä ajoissa, joten yli puolet pussin sisällöstä valahti lattialle. Onneksi ei ollut ruuhkaa, muuten huomattavasti useampi tietäisi että olen sekä kömpelö että kiinnostunut karkeista. 

Karkkisekoitukset, joissa on monenlaisia karkkeja, ovat kuulemma Suomen suosituimpia karkkipusseja, luin joitakin kuukausia sitten lehdestä. Voi olla, että sekoitukset ovat ihmisille, jotka eivät suhtaudu karkkiin kovin tarkasti. Ne ehkä sopivat tuliaisiksi ihmiselle, jonka karkkimakua ei tunne. Ne ovat turvallinen valinta. Toisaalta myös mitäänsanomaton valinta. 

Minun on hyvin vaikea ymmärtää tätä ilmiötä. Yleensä sekoituspusseissa on aina karkkeja, joista en pidä. Suosikkejani taas on aina liian vähän. Tämän takia en juuri koskaan osta englanninlakuja: niitä vaaleansinisiä ja -punaisia nyppyläisiä karkkeja on korkeintaan kolme koko pussissa. Etenkin valmiissa irtokarkkisekoituksissa on jotain järjenvastaista. Irtokarkkien idea nimenomaan on, että tehdään oma, harkittu sekoitus. Juhlissakin eri karkit on hyvä laittaa eri kulhoihin, ettei ihmisten tarvitse nolosti kaivella omia suosikkejaan esiin. En silti kiellä ostamasta itselleni sekoituksia esimerkiksi tuliaisiksi. Kyllä minä ainakin suurimman osan suostun aina syömään.

Määränpäätä tärkeämpää on eväät

Nykyään matkustan harvemmin kuin ennen, harvemmin kuin haluaisin. Matkalla on aina erityistä, koska on poissa tavallisista ympyröistä tai matkalla vieraasta tuttuun, kotiin. Junassa tai lentokoneessa aika katoaa, on vain olemista niin kauan kuin matka kestää. Ja silti määränpää ei ole tärkeintä, vaan matka itse, tunne siitä että on menossa johonkin. Yhtä tärkeää on, että matkalla on mukana hyvä kirja, jota lukea ja hyvät eväät, joista nauttia.

Karkki on hyvä eväs. Se on herkullista. Se säilyy pitkään, joten sitä ei ole pakko syödä, jos ei matkan aikana teekään mieli syödä. Karkissa on samanlaista ylellisyyttä kuin matkassa itsessään, se on harvinaista herkkua. Kaukomailla se voi helpottaa koti-ikävää. Matkan jälkeen sillä pääsee vielä hetkeksi matkan tunnelmaan, vaikka on jo palannut kotiin.

Kokeneena matkustajana olen tietysti kokeillut monenlaisia karkkieväsratkaisuja. Kaikki niistä eivät ole ollut kovin onnistuneita. Karkkipussit menevät helposti rikki, joten karkit leviävät pitkin lattiaa. Se on karkin tuhlausta. Niin ovat myös karkkiaskit, jotka aukeavat laukussa itsestään. Karkit ajautuvat laukun pohjalle ja löytyvät sieltä syömäkelvottomina joskus kuukausien päästä. Kääreellisissä karkkipusseissa on vielä jotain järkeä, mutta nekin voivat lentää minne sattuu ja hukkua.

Ihanteellisimpia eväskarkkeja ovat pikkulakut ja suklaapatukat. Ne ovat juuri sopivan kokoisia, eivät ärsyttävän pieniä eivätkä toisaalta liian suuria. Ne on helppo pakata käsilaukkuun ja löytää sieltä sekä tarvittaessa pakata nopeasti. Suklaalevyt ovat liiottelua, paitsi jos mukana sattuu olemaan suklaasta pitävä matkakumppani. Omia suosikkejani ovat BisBisit ja Vanhat autot. Molemmissa pidän erityisesti salmiakkisuudesta.

Kaikkein ihanteellisimmissakin eväskarkeissa on yksi vika: ne tahtovat loppua jo asemalla ennen kuin juna tai lentokone on edes käynnistänyt moottorinsa.

Vierailijablogi: Messukarkeista ja monimuotoisuudesta

Anna Moring

Meidän messuosastoamme kehutaan käytännössä joka messuilla siitä, että meillä on messujen parhaat karkit. Karkit saavat ihmiset palaamaan osastollemme luentojen ja muun messuohjelman lomassa. Karkit herättävät keskustelua, intohimoja, sukupolvikokemuksia ja ihastusta. Harvoin karkeista sanotaan mitään ikävää. Paitsi silloin, kun ne loppuvat. Kesken.

Messukarkit eivät kuitenkaan ole itsestään selvästi hittituote. Lukemattomat ovat ne messuosastot, joilla näkyy pienessä siistissä kulhossa firman logopapereihin käärittyjä messukarkkeja, jotka ovat ilmiselvästi sisältä Marianneja tai Lätkäliigoja. Nämä osastot eivät vedä. Eivät ainakaan karkilla. Koska Marianne ei ole hyvä messukarkki. Ja koska pienessä ja siistissä kulhossa. Ei näin.

Monimuotoiset perheet -verkoston messuosaston karkkikulho on suuri, se on huopakankaasta tehty kotimainen laatutuote ja se on aina kukkuroillaan rönsyävää moninaisuutta. Viestimme on perheiden monimuotoisuus ja erilaisuuden kunnioitus, tämä viesti ulottuu meillä myös messukarkkeihin.

Niin kuin perheet, myös karkit ovat tuttu ja ajatuksia herättävä aihepiiri, josta jokaisella on joku näkemys. Meidän osastollamme väitellään karkeista, maistellaan karkkeja, pohditaan karkkien merkitystä, olemusta ja viestiä. Onko klassinen Kettukarkki paha limalöllerö vai parasta, mitä 80-luvulla oli tarjota? Onko hopeatoffee sukupolvikokemus ja onko tämä uusi hopeatoffee yhtään niin hyvä kuin se vanha? (Ei ole, ero on koostumuksessa ja se on olennainen.)

Meillä ei myöskään koskaan ole vain yhtä laatua messukarkkeja. Meillä laatuja on helposti kymmenen. Ja ne vaihtelevat: jos käyt osastolla aamupäivällä, voit olla varma että iltapäivällä on jo ihan eri karkit kierroksessa. Monimuotoiset perheet, monimuotoiset karkit. Usein ihan ääneen lausuttu slogan ständillämme.

Usein osastolla käydään myös keskusteluja siitä, mitä karkit viestivät. Muutaman vuoden gallupin perusteella heteroydinperhekarkki on itseoikeutetusti Fazerin Sininen, konvehtina tai levynä. Geisha edustaa kahden kulttuurin perheitä, kettukarkki sateenkaariperheitä ja Dumlet ovat uusperhekarkkeja.

Messukarkki on aina viesti. Hyvin usein se on ainoa viesti, jonka messukävijä ständiltä nappaa. Mutta logopaperi lentää äkkiä lähimpään roskikseen. Keskustelu siitä, mikä karkki voisi edustaa mitäkin perheryhmää, jää mieleen ja herättää ajatuksia koko loppupäivän. Parhaassa tapauksessa joka kerta kun henkilö sen jälkeen kulkee karkkihyllyn ohitse.

Kirjoittaja on Monimuotoiset perheet -verkoston Kaikkien perheiden Suomi -hankkeen projektipäällikkö, joka on viettänyt viimeisen parin vuoden aikana noin 50 työpäivää päivystäen eri ammattiryhmille suunnatuilla messuilla ja jakanut näiden päivien kuluessa helposti 150 kg karkkia nälkäisille messuvieraille.

Värikäs pääsiäinen!

Pääsiäisenä kauppojen karkkihyllyt ovat täynnä houkuttelevia, keväisiä värejä. Valinnanvaraa on paljon enemmän kuin minun lapsuudessani. Seura-lehden nettisivujen mukaan tänä vuonna kaupoissa on jopa 45 suklaamunan valikoimat. Ja jos edes markettien laajat valikoimat eivät tyydytä, voi hakea vaihtoehtoja esimerkiksi Punnitse ja säästä -kaupasta, jossa on tarjolla mm. vegaanisia, reilun kaupan suklaasta valmistettuja munua. Näin karkkiharrastajan näkökulmasta tällainen runsaus on pelkästään kiinnostavaa, etten sanoisi herkullista.

Suklaamunien lisäksi pääsiäiseen kuuluvat erilaiset rakeet. Niistä tulee mieleen edesmennyt mummoni, joka oli ostanut niitä meille lapsille. Mummo asui Toijalassa, joka on osa nykyistä Akaan kapunkia.  Siellä oli tapana käydä pääsiäisen pyhinä. On sanomatta selvää, että tarjolla oli muiden herkkujen ohella mämmiä - Suomen paras mämmihän tehdään Toijalassa. Rakeet maistuivat hedelmäisiltä ja jotkut kummallisen sitkeiltä. Oli hauskaa tunkea yhdellä kertaa suu täyteen ja mussuttaa pitkään. Joskus aikuisena yritin etsiä kaupasta samanlaisia, mutta en löytänyt. Ehkä Toijalassa oli eri valikoimat kuin meillä Tampereella, ehkä muistini huijasi minua.

Tänäkin vuonna olen ostanut karkkirakeita. Punnitse ja säästä -kaupan valkosuklaa-sitruunalakut menevät maultaan rakeesta, vaikka ovat muodoltaan ronskimpia ja väriltään haaleampia. Fazerilla on perinteiset rakeensa, jotka sopivat ihanasti kattausta koristamaan.

Suosikkirakeeni aseman ovat saavuttaneet Pandan Candy mix ja Englannin rakeet. Molemmat näyttäisivät olevan uutuuksia. Candy mix on ihanan hedelmäinen, pieni rae. Englannin rakeet muistuttavat vähän Lontoon rakeita, mutta ovat vähän paksumpia ja lakritsaisempia. Niitä myydään pienissä rasioissa ja isoissa pusseissa. Välikoko voisi olla hyvä. Etenkin ystävien kestitsemisen kannalta pieni rasia tuntuu liian pieneltä, mutta iso pussi aiheuttaa helposti ylensyömistä.

Kinder-överit

Keväisin kaipaan Brysseliin. Se on hullua, koska on erityisemmin pidä siitä kaupungista. Se on jotenkin ankea, ei lainkaan kotoisa. Mutta aikoinaan kävin siellä useampana keväänä, siihen yhdistyy kevät. 

Sillä Brysselissä kevät on pidemmällä kuin Suomessa. Siellä tuoksuu jo keväältä, vaikka täällä on vielä lunta. Silloin kymmenen vuotta sitten, kun siellä kävin, siellä oli keväisin myös isot Kinder-munat, joiden ansiosta tuntui, että pääsiäinenkin oli pidemmällä kuin täällä. 

Nykyään suuria Kinder-munia saa myös Suomesta. Se on hyvä, koska Kinder-munat ovat aina olleet suosikkejani kaikista pääsiäismunista. Olen kokeillut monia. Nytkin olisi tarjolla ties minkälaista vaihtoehtoa, joita voi kokeilla kerran, mutta jotka eivät yllä perinteeksi. Kinderin maku ei ehkä ole paras, vaan vähän ällömakea, mutta siihen on niin tottunut, että mikään muu ei tunnu pääsiäiseltä. On hyvä, että siitä voi saada överit, jos haluaa. Ja näissä suurissa munissa on paremmat yllätykset kuin pienissä. Niistä voi tehdä hienon tarjoilukulhon muille pääsiäiskarkeille, kuten olen kuvassa tehnyt. 

Mutta pääsee sokerihumalaan tietysti pienemmilläkin Kindereillä, niitä pitää vain syödä enemmän. Itselleni on kerran käynyt niin. Kaikki alkoi, kun yhtenä vuonna ovellani kävi niin monta virpojaa, että varaamani 15 Kinderiä loppui kesken. Seuraavana vuonna ostin edullisesti 24 kappaleen kennon. Mutta sinä vuonna ei käynytkään virpojia, ei yhtään. Jouduin syömään ne kaikki itse. En tietenkään kaikkia kerralla. Sen jälkeen ei pitkään aikaan tehnyt mieli edes ajatella Kinder-munia. 

Kirjoja karkista

Karkin lisäksi ja joskus karkin kanssa yhtä aikaa ahmin kirjoja. Ainakaan Tampereen kaupunginkirjastossa ei ole niin paljon karkkiaiheisia kirjoja, että niille olisi oma luokkansa, mutta joitakin karkkiaiheisia kirjoja on silmiini sattunut. Leivontakirjoista niitä varmasti löytyisi vähän enemmän, mutta se ei oikein ole minun alaani, joten olen lukenut vain löytämiäni tietokirjoja. Karkit mainitaan myös monissa fiktiivisissä tarinoissa, mutta niihin palaan myöhemmin.

Aivan vähän aikaa sitten löysin kirjastosta vuonna 2013 ilmestyneen Antti Kuusiston teoksen Makein kirja - makean ja makeiskääreiden historiaa. Se on vähän totiseen sävyyn kirjoitettu lyhyt kirja karkeista ja ennen kaikkea karkkipapereista, joita Kuusisto on kerännyt vaikuttavan kokoelman. Lähdemerkinnät puuttuvat, joten se ei täytä historiankirjan kriteereitä. Kirja on parhaimmillaan hakuteoksena, sillä se sisältää listan (en ole varma kuinka kattavan) kaikista Suomessa koskaan olleista makeistehtaista. Minun kotikaupungissani Tampereella on historian saatossa ollut lukuisia karkkitehtaita, enkä ennen tätä kirjaa ole tiennyt niistä kuin Dammenbergin.

Suomalaisten suosikkiherkusta salmiakista on tietysti kirjoitettu kirja, jonka nimi on ytimekkäästi Salmiakki. Se on huolellisesti toimitettu, ulkoisesti tarkkaan harkittu kokonaisuus. Teksti on sujuvaa ja napakasti jäsenneltyä. Kirjoittaja Jukka Annala rönsyilee juuri sopivasti niin, että tämä teos kannattaa lukea, vaikka olisi kiinnostunut enemmän karkista yleisesti kuin salmiakista erikseen. Kirja on visuaalinen herkkupala. Palaan sen värikkäisiin, runsaisiin kuviin yhä uudestaan ja uudestaan. Ja sitten alkaa tehdä mieli salmiakkia.

Suosikkini karkkikirjoista on Mari Leppäsen Lakua! Eikä tämä ykkössija johdu pelkästään siitä, että olen itse suunnilleen riippuvainen lakusta. Kirja on loistava kirjana. Se näyttää englanninlakulta, mikä tekee siitä erityisen kutsuvan näköisen. Sisältöä selaillessakin tulee hyvä mieli. Ihania värikuvia on runsaasti. Vaikuttaa siltä, että Leppänen ei niinkään ole yritänyt koota kaikenkattavaa tietokirjaa lakusta, vaan on kirjoittanut itselleen rakkaasta, hauskasta asiasta. Ote on hyvällä tavalla henkilökohtainen: Leppänen muun muassa listaa omat suosikkilakunsa. Jäin tietysti miettimään omaa listaani, eikä se olisi ihan samanlainen kuin Leppäsen, mutta taidan jättää sen toiseen bloggaukseen.

Annala, Jukka: Salmiakki (Nemo 2001)
Kuusisto, Antti: Makein kirja - makean ja makeiskääreiden historia (Apali 2013)
Leppänen, Mari: Lakua (Nemo 2004)

Karkkia kahviloihin!

Naistenpäivän kunniaksi eilen hemmottelin itseäni. Menin suosikkikahvilaani Tamperella, Hämeensillan Fazerille. En kuvittele, että naistenpäivän juhliminen ratkaisisi tasa-arvo-ongelmat, eikä kahvilassa istuminen suinkaan ollut ainoa tekoni tasa-arvon hyväksi. Silti ajattelin, että naistenpäivää voi juhlistaa tekemällä jotain kivaa, etenkin kun siihen sattui kerrankin olemalla aikaa. Samalla tein vähän töitä.

Tilasin teetä, toastin ja jälkiruoaksi vähän karkkia. Ihailin myynnissä olevia konvehteja, suklaalevyjä ja makeisrasioita. Uudet Travel-suklaat hyppäsivät huonolla tavalla silmille muuten niin tyylikkäästä myyntipisteestä, Fazerin sinisten levyjen, Vihreiden kuulien ja KissKiss-peltirasioiden seasta. Olen maistanut niistä kaikkia paitsi Iced Coffee Mudcake -makua. Eivät ne pahoja olleet, mutta en ennusta niille pitkää ikää. Ainoastaan Mint & Choco Drops ei ollut pettymys, koska se maistui oikeasti minulta. Toffee Rocks Salty Cookie'ssa ei ole suolaa nimeksikään, mikä on yleinen ongelma suolaisiksi mainituissa karkeissa. Suolainen ja makea on taivaallinen yhdistelmä, mutta se edellyttää, että suola maistuu. Raspberry and Liquorice kiinnosti minua etukäteen kaikkein eniten, onhan laku suurinta herkkuani, mutta se ei maistu levyssä ollenkaan.

Mignon-munat ja keväisen väriset raepussit muistuttivat, että pääsiäinen on aivan kohta. Täytyy täydentää varastot virpojia varten. Annan heille mieluiten suklaamunia. Ne voi sallia poikkeuksellisesti pääsiäisenä, vaikka muuten lapseni eivät saa paljon karkkia. Muut vaihtoehdot tuntuvat jotenkin vääriltä, epäpääsiäismäisiltä.

Onneksi on paikkoja, joissa jälkiruoaksi tai teen kaveriksi saa karkkia, pidän niistä enemmän kuin kakuista ja pullista. Saisi olla enemmänkin.  Esimerkiksi taidokkaasti suunniteltu karkkikulho voisi sopia hienommankin paikan valikoimiin.

Tamperelaisista kahviloista paras karkki on rautatieaseman Hella ja Huone Delissä. Siellä myydään melko hintavaa, mutta äärimmäisen herkullista rocky roadia eli tummalla tai valkoisella suklaalla päällystettyjä suolapähkinöitä, kuivattuja marjoja ja vaahtokarkkeja. Siinä maistaa suolankin.

Ihanin pahe

Minun suurin ja ihanin paheeni on karkki. Se kuuluu etenkin juhlaan, mutta usein myös arkeen. Se lohduttaa, palkitsee ja tuo hyvän mielen.

Äitinä olen sitä mieltä, että karkki on pääosin aikuisten herkku kuten niin monet muutkin terveydelle haitalliset paheet. Lapseni saavat karkkia hyvin harvoin. Olen kuullut ja lukenut, että en ole ainoa joka ajattelee näin. Juuri aikuisten ansiosta meillä on kaupoissa nykyään varsin hyvät karkkivalikoimat. Niille, jotka tykkäävät tehdä karkkinsa itse, löytyy ties kuinka paljon reseptejä, ja ne ovat nimenomaan aikuisten kehittelemiä.

Suhtaudun karkkeihin vakavasti. En koskaan osta mitä tahansa karkkia, vaan jotain hyväksi havaittua tai tilanteeseen sopivaa. Kokeilen uutuuksia, mutta vain jos ne vaikuttavat lupaavilta. Analysoin ne tarkasti. Kunnollinen karkki näyttää kutsuvalta, maistuu herkulliselta ja tuntuu suussa ihanalta. Minä haluan vastata karkkiostoksista, sillä muut saattavat sortua valitsemaan pahoihin karkkeihin. Se johtuu pääosin sitä, että he eivät ole perehtyneet asiaan, mutta on myös ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti välitä. Tärkeää on myös se, että karkkia on riittävästi. Karkkia pitää olla niin paljon, että sitä riittää reilusti kaikille.

Tästäkin huolimatta karkit ovat ennen kaikkea iloinen ja nautinnollinen asia. On turha niuhottaa siitä, onko suklaa karkki vai ei (minun mielestäni on). On turha etsiä terveellistä karkkia, koska sellaista ei ole. Parempi on pysyä kohtuudessa ja nauttia.

Suomessa myydään vuosittain valtavat määrät karkkia. Silti löysin googlaamalla vain vähän karkkiin keskittyneitä blogeja. Se on yllättävää, olisin luullut että näin hauskasta asiasta haluaisi kirjoittaa ja lukea moni. Kirjoitettavan ei luulisi heti loppuvan, koska erilaisia karkkeja on valtavat määrät ja uutuuksia tulee taajaan. Minulle tämän blogin pitäminen on vähän kuin karkit: ennen kaikkea hupia. Siksi päivitän silloin kun viitsin ja jaksan juuri niistä aiheista, joista itse haluan. Mielelläni otan vastaan myös ideoita mielenkiintoisista karkeista ja niihin liittyvistä ilmiöistä, jotka sopisivat tähän blogiin.