Vierailijablogi: Messukarkeista ja monimuotoisuudesta

Anna Moring

Meidän messuosastoamme kehutaan käytännössä joka messuilla siitä, että meillä on messujen parhaat karkit. Karkit saavat ihmiset palaamaan osastollemme luentojen ja muun messuohjelman lomassa. Karkit herättävät keskustelua, intohimoja, sukupolvikokemuksia ja ihastusta. Harvoin karkeista sanotaan mitään ikävää. Paitsi silloin, kun ne loppuvat. Kesken.

Messukarkit eivät kuitenkaan ole itsestään selvästi hittituote. Lukemattomat ovat ne messuosastot, joilla näkyy pienessä siistissä kulhossa firman logopapereihin käärittyjä messukarkkeja, jotka ovat ilmiselvästi sisältä Marianneja tai Lätkäliigoja. Nämä osastot eivät vedä. Eivät ainakaan karkilla. Koska Marianne ei ole hyvä messukarkki. Ja koska pienessä ja siistissä kulhossa. Ei näin.

Monimuotoiset perheet -verkoston messuosaston karkkikulho on suuri, se on huopakankaasta tehty kotimainen laatutuote ja se on aina kukkuroillaan rönsyävää moninaisuutta. Viestimme on perheiden monimuotoisuus ja erilaisuuden kunnioitus, tämä viesti ulottuu meillä myös messukarkkeihin.

Niin kuin perheet, myös karkit ovat tuttu ja ajatuksia herättävä aihepiiri, josta jokaisella on joku näkemys. Meidän osastollamme väitellään karkeista, maistellaan karkkeja, pohditaan karkkien merkitystä, olemusta ja viestiä. Onko klassinen Kettukarkki paha limalöllerö vai parasta, mitä 80-luvulla oli tarjota? Onko hopeatoffee sukupolvikokemus ja onko tämä uusi hopeatoffee yhtään niin hyvä kuin se vanha? (Ei ole, ero on koostumuksessa ja se on olennainen.)

Meillä ei myöskään koskaan ole vain yhtä laatua messukarkkeja. Meillä laatuja on helposti kymmenen. Ja ne vaihtelevat: jos käyt osastolla aamupäivällä, voit olla varma että iltapäivällä on jo ihan eri karkit kierroksessa. Monimuotoiset perheet, monimuotoiset karkit. Usein ihan ääneen lausuttu slogan ständillämme.

Usein osastolla käydään myös keskusteluja siitä, mitä karkit viestivät. Muutaman vuoden gallupin perusteella heteroydinperhekarkki on itseoikeutetusti Fazerin Sininen, konvehtina tai levynä. Geisha edustaa kahden kulttuurin perheitä, kettukarkki sateenkaariperheitä ja Dumlet ovat uusperhekarkkeja.

Messukarkki on aina viesti. Hyvin usein se on ainoa viesti, jonka messukävijä ständiltä nappaa. Mutta logopaperi lentää äkkiä lähimpään roskikseen. Keskustelu siitä, mikä karkki voisi edustaa mitäkin perheryhmää, jää mieleen ja herättää ajatuksia koko loppupäivän. Parhaassa tapauksessa joka kerta kun henkilö sen jälkeen kulkee karkkihyllyn ohitse.

Kirjoittaja on Monimuotoiset perheet -verkoston Kaikkien perheiden Suomi -hankkeen projektipäällikkö, joka on viettänyt viimeisen parin vuoden aikana noin 50 työpäivää päivystäen eri ammattiryhmille suunnatuilla messuilla ja jakanut näiden päivien kuluessa helposti 150 kg karkkia nälkäisille messuvieraille.

Värikäs pääsiäinen!

Pääsiäisenä kauppojen karkkihyllyt ovat täynnä houkuttelevia, keväisiä värejä. Valinnanvaraa on paljon enemmän kuin minun lapsuudessani. Seura-lehden nettisivujen mukaan tänä vuonna kaupoissa on jopa 45 suklaamunan valikoimat. Ja jos edes markettien laajat valikoimat eivät tyydytä, voi hakea vaihtoehtoja esimerkiksi Punnitse ja säästä -kaupasta, jossa on tarjolla mm. vegaanisia, reilun kaupan suklaasta valmistettuja munua. Näin karkkiharrastajan näkökulmasta tällainen runsaus on pelkästään kiinnostavaa, etten sanoisi herkullista.

Suklaamunien lisäksi pääsiäiseen kuuluvat erilaiset rakeet. Niistä tulee mieleen edesmennyt mummoni, joka oli ostanut niitä meille lapsille. Mummo asui Toijalassa, joka on osa nykyistä Akaan kapunkia.  Siellä oli tapana käydä pääsiäisen pyhinä. On sanomatta selvää, että tarjolla oli muiden herkkujen ohella mämmiä - Suomen paras mämmihän tehdään Toijalassa. Rakeet maistuivat hedelmäisiltä ja jotkut kummallisen sitkeiltä. Oli hauskaa tunkea yhdellä kertaa suu täyteen ja mussuttaa pitkään. Joskus aikuisena yritin etsiä kaupasta samanlaisia, mutta en löytänyt. Ehkä Toijalassa oli eri valikoimat kuin meillä Tampereella, ehkä muistini huijasi minua.

Tänäkin vuonna olen ostanut karkkirakeita. Punnitse ja säästä -kaupan valkosuklaa-sitruunalakut menevät maultaan rakeesta, vaikka ovat muodoltaan ronskimpia ja väriltään haaleampia. Fazerilla on perinteiset rakeensa, jotka sopivat ihanasti kattausta koristamaan.

Suosikkirakeeni aseman ovat saavuttaneet Pandan Candy mix ja Englannin rakeet. Molemmat näyttäisivät olevan uutuuksia. Candy mix on ihanan hedelmäinen, pieni rae. Englannin rakeet muistuttavat vähän Lontoon rakeita, mutta ovat vähän paksumpia ja lakritsaisempia. Niitä myydään pienissä rasioissa ja isoissa pusseissa. Välikoko voisi olla hyvä. Etenkin ystävien kestitsemisen kannalta pieni rasia tuntuu liian pieneltä, mutta iso pussi aiheuttaa helposti ylensyömistä.

Kinder-överit

Keväisin kaipaan Brysseliin. Se on hullua, koska on erityisemmin pidä siitä kaupungista. Se on jotenkin ankea, ei lainkaan kotoisa. Mutta aikoinaan kävin siellä useampana keväänä, siihen yhdistyy kevät. 

Sillä Brysselissä kevät on pidemmällä kuin Suomessa. Siellä tuoksuu jo keväältä, vaikka täällä on vielä lunta. Silloin kymmenen vuotta sitten, kun siellä kävin, siellä oli keväisin myös isot Kinder-munat, joiden ansiosta tuntui, että pääsiäinenkin oli pidemmällä kuin täällä. 

Nykyään suuria Kinder-munia saa myös Suomesta. Se on hyvä, koska Kinder-munat ovat aina olleet suosikkejani kaikista pääsiäismunista. Olen kokeillut monia. Nytkin olisi tarjolla ties minkälaista vaihtoehtoa, joita voi kokeilla kerran, mutta jotka eivät yllä perinteeksi. Kinderin maku ei ehkä ole paras, vaan vähän ällömakea, mutta siihen on niin tottunut, että mikään muu ei tunnu pääsiäiseltä. On hyvä, että siitä voi saada överit, jos haluaa. Ja näissä suurissa munissa on paremmat yllätykset kuin pienissä. Niistä voi tehdä hienon tarjoilukulhon muille pääsiäiskarkeille, kuten olen kuvassa tehnyt. 

Mutta pääsee sokerihumalaan tietysti pienemmilläkin Kindereillä, niitä pitää vain syödä enemmän. Itselleni on kerran käynyt niin. Kaikki alkoi, kun yhtenä vuonna ovellani kävi niin monta virpojaa, että varaamani 15 Kinderiä loppui kesken. Seuraavana vuonna ostin edullisesti 24 kappaleen kennon. Mutta sinä vuonna ei käynytkään virpojia, ei yhtään. Jouduin syömään ne kaikki itse. En tietenkään kaikkia kerralla. Sen jälkeen ei pitkään aikaan tehnyt mieli edes ajatella Kinder-munia. 

Kirjoja karkista

Karkin lisäksi ja joskus karkin kanssa yhtä aikaa ahmin kirjoja. Ainakaan Tampereen kaupunginkirjastossa ei ole niin paljon karkkiaiheisia kirjoja, että niille olisi oma luokkansa, mutta joitakin karkkiaiheisia kirjoja on silmiini sattunut. Leivontakirjoista niitä varmasti löytyisi vähän enemmän, mutta se ei oikein ole minun alaani, joten olen lukenut vain löytämiäni tietokirjoja. Karkit mainitaan myös monissa fiktiivisissä tarinoissa, mutta niihin palaan myöhemmin.

Aivan vähän aikaa sitten löysin kirjastosta vuonna 2013 ilmestyneen Antti Kuusiston teoksen Makein kirja - makean ja makeiskääreiden historiaa. Se on vähän totiseen sävyyn kirjoitettu lyhyt kirja karkeista ja ennen kaikkea karkkipapereista, joita Kuusisto on kerännyt vaikuttavan kokoelman. Lähdemerkinnät puuttuvat, joten se ei täytä historiankirjan kriteereitä. Kirja on parhaimmillaan hakuteoksena, sillä se sisältää listan (en ole varma kuinka kattavan) kaikista Suomessa koskaan olleista makeistehtaista. Minun kotikaupungissani Tampereella on historian saatossa ollut lukuisia karkkitehtaita, enkä ennen tätä kirjaa ole tiennyt niistä kuin Dammenbergin.

Suomalaisten suosikkiherkusta salmiakista on tietysti kirjoitettu kirja, jonka nimi on ytimekkäästi Salmiakki. Se on huolellisesti toimitettu, ulkoisesti tarkkaan harkittu kokonaisuus. Teksti on sujuvaa ja napakasti jäsenneltyä. Kirjoittaja Jukka Annala rönsyilee juuri sopivasti niin, että tämä teos kannattaa lukea, vaikka olisi kiinnostunut enemmän karkista yleisesti kuin salmiakista erikseen. Kirja on visuaalinen herkkupala. Palaan sen värikkäisiin, runsaisiin kuviin yhä uudestaan ja uudestaan. Ja sitten alkaa tehdä mieli salmiakkia.

Suosikkini karkkikirjoista on Mari Leppäsen Lakua! Eikä tämä ykkössija johdu pelkästään siitä, että olen itse suunnilleen riippuvainen lakusta. Kirja on loistava kirjana. Se näyttää englanninlakulta, mikä tekee siitä erityisen kutsuvan näköisen. Sisältöä selaillessakin tulee hyvä mieli. Ihania värikuvia on runsaasti. Vaikuttaa siltä, että Leppänen ei niinkään ole yritänyt koota kaikenkattavaa tietokirjaa lakusta, vaan on kirjoittanut itselleen rakkaasta, hauskasta asiasta. Ote on hyvällä tavalla henkilökohtainen: Leppänen muun muassa listaa omat suosikkilakunsa. Jäin tietysti miettimään omaa listaani, eikä se olisi ihan samanlainen kuin Leppäsen, mutta taidan jättää sen toiseen bloggaukseen.

Annala, Jukka: Salmiakki (Nemo 2001)
Kuusisto, Antti: Makein kirja - makean ja makeiskääreiden historia (Apali 2013)
Leppänen, Mari: Lakua (Nemo 2004)

Karkkia kahviloihin!

Naistenpäivän kunniaksi eilen hemmottelin itseäni. Menin suosikkikahvilaani Tamperella, Hämeensillan Fazerille. En kuvittele, että naistenpäivän juhliminen ratkaisisi tasa-arvo-ongelmat, eikä kahvilassa istuminen suinkaan ollut ainoa tekoni tasa-arvon hyväksi. Silti ajattelin, että naistenpäivää voi juhlistaa tekemällä jotain kivaa, etenkin kun siihen sattui kerrankin olemalla aikaa. Samalla tein vähän töitä.

Tilasin teetä, toastin ja jälkiruoaksi vähän karkkia. Ihailin myynnissä olevia konvehteja, suklaalevyjä ja makeisrasioita. Uudet Travel-suklaat hyppäsivät huonolla tavalla silmille muuten niin tyylikkäästä myyntipisteestä, Fazerin sinisten levyjen, Vihreiden kuulien ja KissKiss-peltirasioiden seasta. Olen maistanut niistä kaikkia paitsi Iced Coffee Mudcake -makua. Eivät ne pahoja olleet, mutta en ennusta niille pitkää ikää. Ainoastaan Mint & Choco Drops ei ollut pettymys, koska se maistui oikeasti minulta. Toffee Rocks Salty Cookie'ssa ei ole suolaa nimeksikään, mikä on yleinen ongelma suolaisiksi mainituissa karkeissa. Suolainen ja makea on taivaallinen yhdistelmä, mutta se edellyttää, että suola maistuu. Raspberry and Liquorice kiinnosti minua etukäteen kaikkein eniten, onhan laku suurinta herkkuani, mutta se ei maistu levyssä ollenkaan.

Mignon-munat ja keväisen väriset raepussit muistuttivat, että pääsiäinen on aivan kohta. Täytyy täydentää varastot virpojia varten. Annan heille mieluiten suklaamunia. Ne voi sallia poikkeuksellisesti pääsiäisenä, vaikka muuten lapseni eivät saa paljon karkkia. Muut vaihtoehdot tuntuvat jotenkin vääriltä, epäpääsiäismäisiltä.

Onneksi on paikkoja, joissa jälkiruoaksi tai teen kaveriksi saa karkkia, pidän niistä enemmän kuin kakuista ja pullista. Saisi olla enemmänkin.  Esimerkiksi taidokkaasti suunniteltu karkkikulho voisi sopia hienommankin paikan valikoimiin.

Tamperelaisista kahviloista paras karkki on rautatieaseman Hella ja Huone Delissä. Siellä myydään melko hintavaa, mutta äärimmäisen herkullista rocky roadia eli tummalla tai valkoisella suklaalla päällystettyjä suolapähkinöitä, kuivattuja marjoja ja vaahtokarkkeja. Siinä maistaa suolankin.

Ihanin pahe

Minun suurin ja ihanin paheeni on karkki. Se kuuluu etenkin juhlaan, mutta usein myös arkeen. Se lohduttaa, palkitsee ja tuo hyvän mielen.

Äitinä olen sitä mieltä, että karkki on pääosin aikuisten herkku kuten niin monet muutkin terveydelle haitalliset paheet. Lapseni saavat karkkia hyvin harvoin. Olen kuullut ja lukenut, että en ole ainoa joka ajattelee näin. Juuri aikuisten ansiosta meillä on kaupoissa nykyään varsin hyvät karkkivalikoimat. Niille, jotka tykkäävät tehdä karkkinsa itse, löytyy ties kuinka paljon reseptejä, ja ne ovat nimenomaan aikuisten kehittelemiä.

Suhtaudun karkkeihin vakavasti. En koskaan osta mitä tahansa karkkia, vaan jotain hyväksi havaittua tai tilanteeseen sopivaa. Kokeilen uutuuksia, mutta vain jos ne vaikuttavat lupaavilta. Analysoin ne tarkasti. Kunnollinen karkki näyttää kutsuvalta, maistuu herkulliselta ja tuntuu suussa ihanalta. Minä haluan vastata karkkiostoksista, sillä muut saattavat sortua valitsemaan pahoihin karkkeihin. Se johtuu pääosin sitä, että he eivät ole perehtyneet asiaan, mutta on myös ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti välitä. Tärkeää on myös se, että karkkia on riittävästi. Karkkia pitää olla niin paljon, että sitä riittää reilusti kaikille.

Tästäkin huolimatta karkit ovat ennen kaikkea iloinen ja nautinnollinen asia. On turha niuhottaa siitä, onko suklaa karkki vai ei (minun mielestäni on). On turha etsiä terveellistä karkkia, koska sellaista ei ole. Parempi on pysyä kohtuudessa ja nauttia.

Suomessa myydään vuosittain valtavat määrät karkkia. Silti löysin googlaamalla vain vähän karkkiin keskittyneitä blogeja. Se on yllättävää, olisin luullut että näin hauskasta asiasta haluaisi kirjoittaa ja lukea moni. Kirjoitettavan ei luulisi heti loppuvan, koska erilaisia karkkeja on valtavat määrät ja uutuuksia tulee taajaan. Minulle tämän blogin pitäminen on vähän kuin karkit: ennen kaikkea hupia. Siksi päivitän silloin kun viitsin ja jaksan juuri niistä aiheista, joista itse haluan. Mielelläni otan vastaan myös ideoita mielenkiintoisista karkeista ja niihin liittyvistä ilmiöistä, jotka sopisivat tähän blogiin.