Karkkilakko

Olen ollut karkkilakossa varmaan tuhat kertaa. On ollut monenlaisia syitä. Joskus olen halunnut laihduttaa, joskus muuten vain kilvoitella. Joskus olen syönyt niin paljon karkkia, että tauko on tuntunut jopa houkuttelevalta. 

Olen pystynyt olemaan ilman karkkia jopa pari kuukautta. Sitten on tietysti ollut ne tuskalliset raskausajat, jolloin en ole saanut syödä lakua ja salmiakkia yli yhdeksään pitkään kuukauteen. Muutenkin silloin sai syödä vain hyvin vähän makeaa, mikä oli mälsää. 

Karkittomuus ei ole aiheuttanut minussa huomattavia muutoksia. En ole muuttunut rauhallisemmaksi, pirteämmäksi enkä oikein laihemmaksikaan. Olen aina keksinyt karkin tilalle jotain muuta naposteltavaa, esimerkiksi pähkinöitä - jotka lihottavat vielä karkkiakin enemmän. Sokerinhimoni ei ole kadonnut, vaan olen odottanut lakon päättymistä kuola valuen ja sen koitettua vetänyt niin suuren satsin niin nopeasti, etten ehkä kehtaa myöntää. Joka yö olen nähnyt unia vain yhdestä asiasta: karkista. 

Tällä hetkellä en ryhtyisi karkkilakkoon. Olen päättänyt olla itselleni kiva, koska elämässä on muutenkin niin paljon epäkivaa. Kohtuullisesti nautittuna karkeista ei ole kellekään haittaa, vaan yksinomaan iloa itselleni. En kaipaa kilvoittelua, vaan enemmänkin armoa itseäni kohtaan. 

Ehkä joskus vielä menen karkkilakkoon, mistä sitä tietää. Silloin en suutu itselleni, jos jostain syystä houkutus voittaa itsekurin. Ei se ole niin vaarallista, kunhan pysyy kohtuudessa.

Hullut sekoitukset

Minulla on tapana käydä kaupassa heti aamusta, samaan aikaan aamuvirkkujen mummojen kanssa. Silloin kaupoissa on tilaa ja rauhaa. Tämä on erityisen hyvä tapa alennusmyyntien, kuten vaikka Stockmannin Hullujen päivien aikaan. Eilenkin kävin siellä ja ostin kaikenlaista jonottamatta sekuntiakaan. Asiakkaita oli vain vähän ja oletetun ruuhkan varalta palvelevia kassoja oli huomattavasti normaalia enemmän.

Hulluilla päivillä oli paljon valinnanvaraa karkkiharrastajallekin. Oli muun muassa ihanaa suklaata, Vanhoja autoja, Kuovolan lakua ja niitä ihania Pandan englanninrakeita, joita hehkutin pääsiäispostauksessani. Aamulla minulla on yleensä eniten nälkä, joten sorruin turhankin moneen ostokseen. 

Tarjolla oli myös valmiita irtokarkkipusseja. Ne olivat hyvin halpoja. Suuresta laarista minä onnistuin nappaamaan juuri viallisen kappaleen. Vika oli se, ettei pussi ollut kiinni, mutta minä huomannut sitä ajoissa, joten yli puolet pussin sisällöstä valahti lattialle. Onneksi ei ollut ruuhkaa, muuten huomattavasti useampi tietäisi että olen sekä kömpelö että kiinnostunut karkeista. 

Karkkisekoitukset, joissa on monenlaisia karkkeja, ovat kuulemma Suomen suosituimpia karkkipusseja, luin joitakin kuukausia sitten lehdestä. Voi olla, että sekoitukset ovat ihmisille, jotka eivät suhtaudu karkkiin kovin tarkasti. Ne ehkä sopivat tuliaisiksi ihmiselle, jonka karkkimakua ei tunne. Ne ovat turvallinen valinta. Toisaalta myös mitäänsanomaton valinta. 

Minun on hyvin vaikea ymmärtää tätä ilmiötä. Yleensä sekoituspusseissa on aina karkkeja, joista en pidä. Suosikkejani taas on aina liian vähän. Tämän takia en juuri koskaan osta englanninlakuja: niitä vaaleansinisiä ja -punaisia nyppyläisiä karkkeja on korkeintaan kolme koko pussissa. Etenkin valmiissa irtokarkkisekoituksissa on jotain järjenvastaista. Irtokarkkien idea nimenomaan on, että tehdään oma, harkittu sekoitus. Juhlissakin eri karkit on hyvä laittaa eri kulhoihin, ettei ihmisten tarvitse nolosti kaivella omia suosikkejaan esiin. En silti kiellä ostamasta itselleni sekoituksia esimerkiksi tuliaisiksi. Kyllä minä ainakin suurimman osan suostun aina syömään.

Määränpäätä tärkeämpää on eväät

Nykyään matkustan harvemmin kuin ennen, harvemmin kuin haluaisin. Matkalla on aina erityistä, koska on poissa tavallisista ympyröistä tai matkalla vieraasta tuttuun, kotiin. Junassa tai lentokoneessa aika katoaa, on vain olemista niin kauan kuin matka kestää. Ja silti määränpää ei ole tärkeintä, vaan matka itse, tunne siitä että on menossa johonkin. Yhtä tärkeää on, että matkalla on mukana hyvä kirja, jota lukea ja hyvät eväät, joista nauttia.

Karkki on hyvä eväs. Se on herkullista. Se säilyy pitkään, joten sitä ei ole pakko syödä, jos ei matkan aikana teekään mieli syödä. Karkissa on samanlaista ylellisyyttä kuin matkassa itsessään, se on harvinaista herkkua. Kaukomailla se voi helpottaa koti-ikävää. Matkan jälkeen sillä pääsee vielä hetkeksi matkan tunnelmaan, vaikka on jo palannut kotiin.

Kokeneena matkustajana olen tietysti kokeillut monenlaisia karkkieväsratkaisuja. Kaikki niistä eivät ole ollut kovin onnistuneita. Karkkipussit menevät helposti rikki, joten karkit leviävät pitkin lattiaa. Se on karkin tuhlausta. Niin ovat myös karkkiaskit, jotka aukeavat laukussa itsestään. Karkit ajautuvat laukun pohjalle ja löytyvät sieltä syömäkelvottomina joskus kuukausien päästä. Kääreellisissä karkkipusseissa on vielä jotain järkeä, mutta nekin voivat lentää minne sattuu ja hukkua.

Ihanteellisimpia eväskarkkeja ovat pikkulakut ja suklaapatukat. Ne ovat juuri sopivan kokoisia, eivät ärsyttävän pieniä eivätkä toisaalta liian suuria. Ne on helppo pakata käsilaukkuun ja löytää sieltä sekä tarvittaessa pakata nopeasti. Suklaalevyt ovat liiottelua, paitsi jos mukana sattuu olemaan suklaasta pitävä matkakumppani. Omia suosikkejani ovat BisBisit ja Vanhat autot. Molemmissa pidän erityisesti salmiakkisuudesta.

Kaikkein ihanteellisimmissakin eväskarkeissa on yksi vika: ne tahtovat loppua jo asemalla ennen kuin juna tai lentokone on edes käynnistänyt moottorinsa.