Olen pystynyt olemaan ilman karkkia jopa pari kuukautta. Sitten on tietysti ollut ne tuskalliset raskausajat, jolloin en ole saanut syödä lakua ja salmiakkia yli yhdeksään pitkään kuukauteen. Muutenkin silloin sai syödä vain hyvin vähän makeaa, mikä oli mälsää.
Karkittomuus ei ole aiheuttanut minussa huomattavia muutoksia. En ole muuttunut rauhallisemmaksi, pirteämmäksi enkä oikein laihemmaksikaan. Olen aina keksinyt karkin tilalle jotain muuta naposteltavaa, esimerkiksi pähkinöitä - jotka lihottavat vielä karkkiakin enemmän. Sokerinhimoni ei ole kadonnut, vaan olen odottanut lakon päättymistä kuola valuen ja sen koitettua vetänyt niin suuren satsin niin nopeasti, etten ehkä kehtaa myöntää. Joka yö olen nähnyt unia vain yhdestä asiasta: karkista.
Tällä hetkellä en ryhtyisi karkkilakkoon. Olen päättänyt olla itselleni kiva, koska elämässä on muutenkin niin paljon epäkivaa. Kohtuullisesti nautittuna karkeista ei ole kellekään haittaa, vaan yksinomaan iloa itselleni. En kaipaa kilvoittelua, vaan enemmänkin armoa itseäni kohtaan.
Ehkä joskus vielä menen karkkilakkoon, mistä sitä tietää. Silloin en suutu itselleni, jos jostain syystä houkutus voittaa itsekurin. Ei se ole niin vaarallista, kunhan pysyy kohtuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti