Määränpäätä tärkeämpää on eväät

Nykyään matkustan harvemmin kuin ennen, harvemmin kuin haluaisin. Matkalla on aina erityistä, koska on poissa tavallisista ympyröistä tai matkalla vieraasta tuttuun, kotiin. Junassa tai lentokoneessa aika katoaa, on vain olemista niin kauan kuin matka kestää. Ja silti määränpää ei ole tärkeintä, vaan matka itse, tunne siitä että on menossa johonkin. Yhtä tärkeää on, että matkalla on mukana hyvä kirja, jota lukea ja hyvät eväät, joista nauttia.

Karkki on hyvä eväs. Se on herkullista. Se säilyy pitkään, joten sitä ei ole pakko syödä, jos ei matkan aikana teekään mieli syödä. Karkissa on samanlaista ylellisyyttä kuin matkassa itsessään, se on harvinaista herkkua. Kaukomailla se voi helpottaa koti-ikävää. Matkan jälkeen sillä pääsee vielä hetkeksi matkan tunnelmaan, vaikka on jo palannut kotiin.

Kokeneena matkustajana olen tietysti kokeillut monenlaisia karkkieväsratkaisuja. Kaikki niistä eivät ole ollut kovin onnistuneita. Karkkipussit menevät helposti rikki, joten karkit leviävät pitkin lattiaa. Se on karkin tuhlausta. Niin ovat myös karkkiaskit, jotka aukeavat laukussa itsestään. Karkit ajautuvat laukun pohjalle ja löytyvät sieltä syömäkelvottomina joskus kuukausien päästä. Kääreellisissä karkkipusseissa on vielä jotain järkeä, mutta nekin voivat lentää minne sattuu ja hukkua.

Ihanteellisimpia eväskarkkeja ovat pikkulakut ja suklaapatukat. Ne ovat juuri sopivan kokoisia, eivät ärsyttävän pieniä eivätkä toisaalta liian suuria. Ne on helppo pakata käsilaukkuun ja löytää sieltä sekä tarvittaessa pakata nopeasti. Suklaalevyt ovat liiottelua, paitsi jos mukana sattuu olemaan suklaasta pitävä matkakumppani. Omia suosikkejani ovat BisBisit ja Vanhat autot. Molemmissa pidän erityisesti salmiakkisuudesta.

Kaikkein ihanteellisimmissakin eväskarkeissa on yksi vika: ne tahtovat loppua jo asemalla ennen kuin juna tai lentokone on edes käynnistänyt moottorinsa.