Karkkiretket: München

Aina ulkomailla täytyy tutkia karkkitarjonta. Paljon matkustavana olen oppinut, että Suomessa karkin saatavuus ja valikoima ovat poikkeuksellisen hyviä. Etenkään lakua ja salmiakkia ei ole saatavilla juuri missään muualla, mitä nyt Tanskassa, jossa laki sallii vieläkin tujummat mustat herkut kuin täällä. 

Viime viikolla kävin Münchenissä Etelä-Saksassa. Olen käynyt siellä muutamia kertoja ennenkin, viimeksi kymmenen vuotta sitten. Muistan kaupungin etenkin ihanista jäätelöannoksista, joita sai joka ikisestä ravintolasta ja kahvilasta. Ikävästi juuri tämä asia oli muuttunut: kunnollisen jäätelöannoksen löytäminen oli hankalaa. Ja kun vihdoin löytyi, tarjoilija unohti tuoda minun annokseni. Herkkuja tällä reissulla silti riitti.

Hengailimme koko loman, neljä päivää kaupungin keskustassa. En nähnyt ainuttakaan karkkikauppaa. Karkkia myydään ruokakaupoissa, apteekeissa, tavarataloissa ja - tämä oli yllättävää - lelukaupassa. 

Lelukaupassa myytiin Haribon karkkipusseja ja Kinder-munia. Aikuisille suunnatuilla osastoilla oli enimmäkseen suklaata ja vain vähän mitään muuta. Ilmeisesti Saksassa aikuiset syövät suklaata ja muut karkit ovat lasten juttu. Laku ja salmiakki ovat lääkkeitä, koska niitä näkee lähinnä apteekissa. Paikallisia erikoisuuksia ovat suklaiset onnenleppäkertut ja Mozartin kuulat. Jälkimmäiset kuuluvat tarkkaan ottaen Itävältaan, mutta sehän ei ole kovin kauakana Münchenistä. 

Mielikuvani saksalaisesta suklaasta liittyy vahvasti halpoihin suklaajoulukalentereihin ja Kinder-muniin. Ennen matkaa minulle selvisi, että Kinder on saksalainen vain nimeltään ja muuten italialainen tuote. Halpojen joulukalenterien suklaa on niin pahaa, ettei sitä tee mieli.  Ennakkoluuloisena ostin nytkin pääosin sveitsiläistä suklaata, joka oli siellä huomattavasti edullisempaa kuin Stockmannilla. Ei se Sveitsikään kauas Münchenistä mene, ehkä tuotteet voi laskea paikallisiksi. 

valkosuklaalla kuorrutetut mansikat

Kesän paras herkku ovat valkosuklaamansikat. Luokittelen ne karkiksi, vaikka joku voisi nimittää niitä leivonnaisiksi. Ne eivät ole halpaa herkkua, koska mansikat ovat aika kalliita ja valkosuklaata kuluu paljon. Onneksi muutama riittää koko perheelle, koska niitä ei välttämättä ole pakko syödä monta (itse olen tosin joskus syönyt koko lautasellisen eikä tehnyt tiukkaa).

Suomessa olen nähnyt näitä ihanuuksia myytävän vain Iittalassa Kultasuklaan tehtaanmyymälässä ja Prahan torilla. Sekä Iittalassa että Prahassa tulee käytyä niin harvoin, että  olen havainnut helpommaksi tehdä niitä itse. Enää ei tosin tarvitse, koska viisivuotias tyttäreni on varsin oppinut tämän välttämättömän taidon. Minun tehtäväni on enää suklaan sulatus.

"Mutta mä en tykkää valkosuklaasta", sanoo moni, kun levitän valkosuklaamansikoiden ilosanomaa. Ei se mitään, en minäkään. Hyvä, että silti annoin niille tilaisuuden. Näitä herkkuja voi toki tehdä muustakin suklaasta, mutta yksinkertainen totuus on, että mikään muu ei maistu yhtä hyvältä. Pehmeän makea valkosuklaa maistuu täydelliseltä mehukkaiden, aavistuksen kirpeiden mansikoiden kanssa.

Ohje on helppo. Sen ainoa haaste on suklaan sulattaminen, mutta sen kyllä oppii. Oma suosikkini valkosuklaista on Pandan valkosuklaa (tätä blogia pitäessäni olen havainnut, että Panda taitaa ylipäätään olla suosikkini karkkimerkeistä). Varmaan joku muukin merkki käy.

Valkosuklaamansikat eivät ole kovin kauniita, joten ei kannata hermostua, jos ne ei saa niistä sileitä ja tasaisia. Onneksi maku ratkaisee.

Noin kahtakymmentä valkosuklaamansikkaa varten tarvitset:
yhden levyn valkosuklaata
kaksikymmentä tuoretta mansikkaa

Tee näin:
1. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Kannattaa sulattaa ensin vain vähän ja sitten lisäillä suklaata sitä mukaan kun sulatus etenee. Sulamista odotellessa voit perata mansikat.
2. Vuoraa lautanen valmiiksi leivinpaperilla. Näin mansikat eivät tartu kiinni lautaseen, vaan kaikki suklaa irtoaa nautittavaksi.
3. Pyörittele mansikat yksitellen sulassa suklaassa. Itse olen kokenut, että paras tapa onkia mansikat pois on aasialainen syömäpuikko tai grillivarrastikku,  mutta luulen että muitakin ratkaisuja voi helposti keksiä, jos on yhtään luova. Asettele lautaselle.
4. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Ei haittaa, vaikka aikaa menisi kauemminkin.

Karkkijäätelöt

Kesällä syön vähemmän karkkia kuin muina vuodenaikoina. Se johtuu siitä, että syön niin paljon jäätelöä. Nämä kaksi herkkua ovat myös erinomainen yhdistelmä. Tavallisesta vaniljajäätelöstä tulee taivaallista, kun siihen murskaa vähän Turkin pippureita. Nykyään kaupasta saa käsittääkseni myös valmista turkinpippurirouhetta, joten murskaamisen vaivalta voi säästyä. 

Markkinoilla on jäätelöitä, joiden innoittajana ja myyntivalttina on jokin karkki. On esimerkiksi Omar-, Pätkis-, Salmiakki- ja Turkin pippuri -jäätelöä. Karkkiharrastelijana olen tietysti maistellut näitä, vaikka en kaikkia. 

Pandan Lakumix-jäätelössä appelsiinijäätelö on kuorrutettu punaisella ja mustalla kuorrutteella. Seassa on lakritsikastiketta. Punainen kuorrute on vähän mitäänsanomatonta, mutta kokonaisuutena pidin tästä jäätelöstä paljon. Se erottuu hyvällä tavalla muusta tarjonnasta. Myös Pandan Lakupala-puikko on yksi suosikeistani, mutta ei erikoisuutensa vaan tavallisuutensa vuoksi. Se maistuu vahvasti lakulta niinkuin odottaa sopii. 

Odotin Omar-jäätelöltä paljon, mutta se olikin pettymys. Jäätelön seassa olevat karkinpalat saisivat olla isompia, että ne tuntuisivat suussa. Samoin kävi Omar-munkin kanssa, kauan odotettu elämys jäi varsin latteaksi. Sisus ei maistunut eikä tuntunut Omarilta, vaan pelkältä löllöltä sokerilta.

Pätkis-jäätelö taas yllätti myönteisesti. Minttu maistuu sopivan voimakkaasti. Pätkis ei kuulu suosikkikarkkeihini, joten tässä jäätelö oikeastaa ylittää alkuperäisen karkin. Aina kaupassa käydessäni himoitsen uutta pakettia. Tämä on huomattavasti parempi minttu-suklaajäätelö kuin Marianne-puikko, joka puikkomuotonsa ansiosta kuitenkin sopii hieman paremmin esim puistossa syötäväksi. 

Fazerin Salmiakki-puikko on ihana. Siinä ei ole salmiakkista vain jäätelö, vaan myös kuorrutus. Se ei silti pääse aivan samalle tasolle kuin ehdoton suosikkini Tyrkisk Peber- eli turkinpippurijäätelö, jossa on rouheisen kuorrutteen lisäksi superherkullinen salmiakkisydän. Onneksi näitä myydään nykyään myös yksittäin. Ennen oli aina ostettava koko 12 kappaleen pakkaus. Tietäähän sen, miten siinä kävi. 

Karkkilakko

Olen ollut karkkilakossa varmaan tuhat kertaa. On ollut monenlaisia syitä. Joskus olen halunnut laihduttaa, joskus muuten vain kilvoitella. Joskus olen syönyt niin paljon karkkia, että tauko on tuntunut jopa houkuttelevalta. 

Olen pystynyt olemaan ilman karkkia jopa pari kuukautta. Sitten on tietysti ollut ne tuskalliset raskausajat, jolloin en ole saanut syödä lakua ja salmiakkia yli yhdeksään pitkään kuukauteen. Muutenkin silloin sai syödä vain hyvin vähän makeaa, mikä oli mälsää. 

Karkittomuus ei ole aiheuttanut minussa huomattavia muutoksia. En ole muuttunut rauhallisemmaksi, pirteämmäksi enkä oikein laihemmaksikaan. Olen aina keksinyt karkin tilalle jotain muuta naposteltavaa, esimerkiksi pähkinöitä - jotka lihottavat vielä karkkiakin enemmän. Sokerinhimoni ei ole kadonnut, vaan olen odottanut lakon päättymistä kuola valuen ja sen koitettua vetänyt niin suuren satsin niin nopeasti, etten ehkä kehtaa myöntää. Joka yö olen nähnyt unia vain yhdestä asiasta: karkista. 

Tällä hetkellä en ryhtyisi karkkilakkoon. Olen päättänyt olla itselleni kiva, koska elämässä on muutenkin niin paljon epäkivaa. Kohtuullisesti nautittuna karkeista ei ole kellekään haittaa, vaan yksinomaan iloa itselleni. En kaipaa kilvoittelua, vaan enemmänkin armoa itseäni kohtaan. 

Ehkä joskus vielä menen karkkilakkoon, mistä sitä tietää. Silloin en suutu itselleni, jos jostain syystä houkutus voittaa itsekurin. Ei se ole niin vaarallista, kunhan pysyy kohtuudessa.

Hullut sekoitukset

Minulla on tapana käydä kaupassa heti aamusta, samaan aikaan aamuvirkkujen mummojen kanssa. Silloin kaupoissa on tilaa ja rauhaa. Tämä on erityisen hyvä tapa alennusmyyntien, kuten vaikka Stockmannin Hullujen päivien aikaan. Eilenkin kävin siellä ja ostin kaikenlaista jonottamatta sekuntiakaan. Asiakkaita oli vain vähän ja oletetun ruuhkan varalta palvelevia kassoja oli huomattavasti normaalia enemmän.

Hulluilla päivillä oli paljon valinnanvaraa karkkiharrastajallekin. Oli muun muassa ihanaa suklaata, Vanhoja autoja, Kuovolan lakua ja niitä ihania Pandan englanninrakeita, joita hehkutin pääsiäispostauksessani. Aamulla minulla on yleensä eniten nälkä, joten sorruin turhankin moneen ostokseen. 

Tarjolla oli myös valmiita irtokarkkipusseja. Ne olivat hyvin halpoja. Suuresta laarista minä onnistuin nappaamaan juuri viallisen kappaleen. Vika oli se, ettei pussi ollut kiinni, mutta minä huomannut sitä ajoissa, joten yli puolet pussin sisällöstä valahti lattialle. Onneksi ei ollut ruuhkaa, muuten huomattavasti useampi tietäisi että olen sekä kömpelö että kiinnostunut karkeista. 

Karkkisekoitukset, joissa on monenlaisia karkkeja, ovat kuulemma Suomen suosituimpia karkkipusseja, luin joitakin kuukausia sitten lehdestä. Voi olla, että sekoitukset ovat ihmisille, jotka eivät suhtaudu karkkiin kovin tarkasti. Ne ehkä sopivat tuliaisiksi ihmiselle, jonka karkkimakua ei tunne. Ne ovat turvallinen valinta. Toisaalta myös mitäänsanomaton valinta. 

Minun on hyvin vaikea ymmärtää tätä ilmiötä. Yleensä sekoituspusseissa on aina karkkeja, joista en pidä. Suosikkejani taas on aina liian vähän. Tämän takia en juuri koskaan osta englanninlakuja: niitä vaaleansinisiä ja -punaisia nyppyläisiä karkkeja on korkeintaan kolme koko pussissa. Etenkin valmiissa irtokarkkisekoituksissa on jotain järjenvastaista. Irtokarkkien idea nimenomaan on, että tehdään oma, harkittu sekoitus. Juhlissakin eri karkit on hyvä laittaa eri kulhoihin, ettei ihmisten tarvitse nolosti kaivella omia suosikkejaan esiin. En silti kiellä ostamasta itselleni sekoituksia esimerkiksi tuliaisiksi. Kyllä minä ainakin suurimman osan suostun aina syömään.

Määränpäätä tärkeämpää on eväät

Nykyään matkustan harvemmin kuin ennen, harvemmin kuin haluaisin. Matkalla on aina erityistä, koska on poissa tavallisista ympyröistä tai matkalla vieraasta tuttuun, kotiin. Junassa tai lentokoneessa aika katoaa, on vain olemista niin kauan kuin matka kestää. Ja silti määränpää ei ole tärkeintä, vaan matka itse, tunne siitä että on menossa johonkin. Yhtä tärkeää on, että matkalla on mukana hyvä kirja, jota lukea ja hyvät eväät, joista nauttia.

Karkki on hyvä eväs. Se on herkullista. Se säilyy pitkään, joten sitä ei ole pakko syödä, jos ei matkan aikana teekään mieli syödä. Karkissa on samanlaista ylellisyyttä kuin matkassa itsessään, se on harvinaista herkkua. Kaukomailla se voi helpottaa koti-ikävää. Matkan jälkeen sillä pääsee vielä hetkeksi matkan tunnelmaan, vaikka on jo palannut kotiin.

Kokeneena matkustajana olen tietysti kokeillut monenlaisia karkkieväsratkaisuja. Kaikki niistä eivät ole ollut kovin onnistuneita. Karkkipussit menevät helposti rikki, joten karkit leviävät pitkin lattiaa. Se on karkin tuhlausta. Niin ovat myös karkkiaskit, jotka aukeavat laukussa itsestään. Karkit ajautuvat laukun pohjalle ja löytyvät sieltä syömäkelvottomina joskus kuukausien päästä. Kääreellisissä karkkipusseissa on vielä jotain järkeä, mutta nekin voivat lentää minne sattuu ja hukkua.

Ihanteellisimpia eväskarkkeja ovat pikkulakut ja suklaapatukat. Ne ovat juuri sopivan kokoisia, eivät ärsyttävän pieniä eivätkä toisaalta liian suuria. Ne on helppo pakata käsilaukkuun ja löytää sieltä sekä tarvittaessa pakata nopeasti. Suklaalevyt ovat liiottelua, paitsi jos mukana sattuu olemaan suklaasta pitävä matkakumppani. Omia suosikkejani ovat BisBisit ja Vanhat autot. Molemmissa pidän erityisesti salmiakkisuudesta.

Kaikkein ihanteellisimmissakin eväskarkeissa on yksi vika: ne tahtovat loppua jo asemalla ennen kuin juna tai lentokone on edes käynnistänyt moottorinsa.

Vierailijablogi: Messukarkeista ja monimuotoisuudesta

Anna Moring

Meidän messuosastoamme kehutaan käytännössä joka messuilla siitä, että meillä on messujen parhaat karkit. Karkit saavat ihmiset palaamaan osastollemme luentojen ja muun messuohjelman lomassa. Karkit herättävät keskustelua, intohimoja, sukupolvikokemuksia ja ihastusta. Harvoin karkeista sanotaan mitään ikävää. Paitsi silloin, kun ne loppuvat. Kesken.

Messukarkit eivät kuitenkaan ole itsestään selvästi hittituote. Lukemattomat ovat ne messuosastot, joilla näkyy pienessä siistissä kulhossa firman logopapereihin käärittyjä messukarkkeja, jotka ovat ilmiselvästi sisältä Marianneja tai Lätkäliigoja. Nämä osastot eivät vedä. Eivät ainakaan karkilla. Koska Marianne ei ole hyvä messukarkki. Ja koska pienessä ja siistissä kulhossa. Ei näin.

Monimuotoiset perheet -verkoston messuosaston karkkikulho on suuri, se on huopakankaasta tehty kotimainen laatutuote ja se on aina kukkuroillaan rönsyävää moninaisuutta. Viestimme on perheiden monimuotoisuus ja erilaisuuden kunnioitus, tämä viesti ulottuu meillä myös messukarkkeihin.

Niin kuin perheet, myös karkit ovat tuttu ja ajatuksia herättävä aihepiiri, josta jokaisella on joku näkemys. Meidän osastollamme väitellään karkeista, maistellaan karkkeja, pohditaan karkkien merkitystä, olemusta ja viestiä. Onko klassinen Kettukarkki paha limalöllerö vai parasta, mitä 80-luvulla oli tarjota? Onko hopeatoffee sukupolvikokemus ja onko tämä uusi hopeatoffee yhtään niin hyvä kuin se vanha? (Ei ole, ero on koostumuksessa ja se on olennainen.)

Meillä ei myöskään koskaan ole vain yhtä laatua messukarkkeja. Meillä laatuja on helposti kymmenen. Ja ne vaihtelevat: jos käyt osastolla aamupäivällä, voit olla varma että iltapäivällä on jo ihan eri karkit kierroksessa. Monimuotoiset perheet, monimuotoiset karkit. Usein ihan ääneen lausuttu slogan ständillämme.

Usein osastolla käydään myös keskusteluja siitä, mitä karkit viestivät. Muutaman vuoden gallupin perusteella heteroydinperhekarkki on itseoikeutetusti Fazerin Sininen, konvehtina tai levynä. Geisha edustaa kahden kulttuurin perheitä, kettukarkki sateenkaariperheitä ja Dumlet ovat uusperhekarkkeja.

Messukarkki on aina viesti. Hyvin usein se on ainoa viesti, jonka messukävijä ständiltä nappaa. Mutta logopaperi lentää äkkiä lähimpään roskikseen. Keskustelu siitä, mikä karkki voisi edustaa mitäkin perheryhmää, jää mieleen ja herättää ajatuksia koko loppupäivän. Parhaassa tapauksessa joka kerta kun henkilö sen jälkeen kulkee karkkihyllyn ohitse.

Kirjoittaja on Monimuotoiset perheet -verkoston Kaikkien perheiden Suomi -hankkeen projektipäällikkö, joka on viettänyt viimeisen parin vuoden aikana noin 50 työpäivää päivystäen eri ammattiryhmille suunnatuilla messuilla ja jakanut näiden päivien kuluessa helposti 150 kg karkkia nälkäisille messuvieraille.