Sillä Brysselissä kevät on pidemmällä kuin Suomessa. Siellä tuoksuu jo keväältä, vaikka täällä on vielä lunta. Silloin kymmenen vuotta sitten, kun siellä kävin, siellä oli keväisin myös isot Kinder-munat, joiden ansiosta tuntui, että pääsiäinenkin oli pidemmällä kuin täällä.
Nykyään suuria Kinder-munia saa myös Suomesta. Se on hyvä, koska Kinder-munat ovat aina olleet suosikkejani kaikista pääsiäismunista. Olen kokeillut monia. Nytkin olisi tarjolla ties minkälaista vaihtoehtoa, joita voi kokeilla kerran, mutta jotka eivät yllä perinteeksi. Kinderin maku ei ehkä ole paras, vaan vähän ällömakea, mutta siihen on niin tottunut, että mikään muu ei tunnu pääsiäiseltä. On hyvä, että siitä voi saada överit, jos haluaa. Ja näissä suurissa munissa on paremmat yllätykset kuin pienissä. Niistä voi tehdä hienon tarjoilukulhon muille pääsiäiskarkeille, kuten olen kuvassa tehnyt.
Mutta pääsee sokerihumalaan tietysti pienemmilläkin Kindereillä, niitä pitää vain syödä enemmän. Itselleni on kerran käynyt niin. Kaikki alkoi, kun yhtenä vuonna ovellani kävi niin monta virpojaa, että varaamani 15 Kinderiä loppui kesken. Seuraavana vuonna ostin edullisesti 24 kappaleen kennon. Mutta sinä vuonna ei käynytkään virpojia, ei yhtään. Jouduin syömään ne kaikki itse. En tietenkään kaikkia kerralla. Sen jälkeen ei pitkään aikaan tehnyt mieli edes ajatella Kinder-munia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti